Hei, tässä teille nopeahko kolmososa (:

"Noniin söpöläinen, otappas tästä vähän maitoa", Lauren sanoo Auroralle työntäen tuttipulloa hänen suuhunsa.

Aurora peri hiukset isältään ja silmät äidiltään. Hyvin unisen näköinen<3.

"Röyhtäise vähän", Lauren sanoo ja pussaa Auroraa otsaan.

Lauren oli sitä mieltä, että pikkuisen kannattaisi nyt levätä. Että hän jaksaa seurata huomista päivää innolla.

Aamulla Laurenin herättyään oli aika hoitaa vähän ennen töihin menoa Auroraa, ja vaipan vaihdot olisi ensimmäinen urakka.

Ennen kummankaan töihin lähtöä molemmat lukivat ja pelasivat. Lauren opiskeli lisää ruuanlaittoa ja Joonas pelasi shakkia.

Kun taksi tuli hakemaan molemmat, Lauren ilmoitti ettei tulisi töihin koska mahaan koskee. Joonas huikkasi perään että kannattaisi soittaa pomolle, ja Joonas itse sanoisi kuskille että saisi lähteä saman tien.

Laurenin soitettua töihin hän halusi kokeilla uutta reseptiä.

Hän laittoi sen uuniin ja odotti kunnes se olisi valmista, mitähän siitä tulee?

Arvasitko oikein, juustokakkua. Mistä johtuisi ? :o

Joonaksen tultua töistä hän sai ylennyksen, ei mikään yllätys ? (:

Myöhemmin illalla mahakasvoi. Se oli merkki siitä että Lauren on jälleen raskaana.

Herätessään aamukuudelta Laurenin maha kasvoi jälleen.

Lauren päätti maistaan juustokakustaan palan, hän oli lukenut kirjoista että sen avulla saisi helpommin kaksosia. Toimiikohan se ? :o

Seuraavana aamulla lastenhoitajan tultaessa Joonas ilmoitti että saisi jäädä kotiin, koska Lauren on raskaana niin ei tarvitse tulla. Lastenhoitaja vastasi iloisesti, "selvä, soitelkaa sitten myöhemmin jos tarvitsette hoitajaa" "Varmasti soitamme!" Joonas lisäsi ja kätteli rouvaa.

Pian kumminkin oli Auroran aika kasvaa.

Joonas oli vieressä hurraamassa, ja taputtamassa.

Ja tadaa..

.. Aurora näytti muodonmuutoksen jälkeen tältä. Luonne on 6-9-8-3-3 ja horoskooppi on oinas.

Aurooraa vaivasi kova rakko ja Lauren auttoi häntä. "Tähän istut ja odotat kunnes olet pissannut tai kakannut tähän", Lauren sanoo nauraen, "onko selvä?" hän jatkoi. Sen jälkeen Aurora saisi mennä isolle päiväunille.

Oli myös isän vuoro hoitaa Aurooraa, hän oli sitä mieltä että olisi parasta syöttää hänet. "Odota siinä, haen sinulle jotain jota voit itsekseen syödä", Joonaas sanoo ja kiinnittää Auroran tukevasti tuoliin.

Aurora sai kuuluisaa mössöä, mistä hän taisi kovasti pitää.

Ruokailun jälkeen oli myös vessanaika. "Istu siinä, odotan tässä, tule sitten pois kun olet tehnyt asiasi", Joonas opasti pienokaistaan.

Vessailun jälkeen oli parasta oppia kävelemään etteivät vaatteet kuluisivat siinä kun tyttö konttisi joka paikkaan.

"Miksei Lauren ole puhunut minulle mitään hänen raskaudestaan, miksi hän edes haluaisi salata sen?" Joonas mietti pelatessaan shakkia. "Toivottavasti tällä kertaa tulisi poika, hänestä tulisi Julius", Joonas mietti uudelleen.

"Hyvä, nyt osaat kävellä, olet todella taitava!" Lauren hihkuu Auroralle ja nostaa hänet syliinsä.

Seuraavaksi olisi aika opettaa häntä puhumaan. "Sano tuttipullo, t-u-t-t-i-p-u-l-l-o", Lauren selititi. Mutta ei siitä mitään tullut, ei Aurora saanut sanaa suustaan vaan toisti sanaa "tää".

Lauren päätti että tyttöä ei tarvisisi vielä opettaa puhumaan, kyllä sitä kerkeäisi vielä. Hän huomasi kuinka huono olo hänellä oli, hän lähti ulos koittamaan uutta laitetta. Oli sanottu että sillä vempaimella saisi tarpeensa kuntoon. Laurenhan uskoo kaikkea, mitä hänelle sanotaan.

Lauren tunsi kuinka hän tuli hyvälle tuulelle, ja tarpeet katosi kuin tuhka tuuleen.

Vaihtaessaan Lauren uusiin äityisvaatteisiin hän synnytti. "Äääh, missä Joonas. Tämä on aivan kauheaa!" kuului Laurenin tuskan huudot.

Hän synnitti poikavauvan joka sai nimekseen Julius, niinkuin Joonas on halunnut. Lauren tiesi toiveesta ja antoi hänelle nimekseen Julius.

"Mitä ihmettä?, tuleeko sieltä vielä yksi?" kuului Laurenin kiljaisu. "Se juustokakku tehosi, olin oikeassa" Lauren hihkui ja yritti miettiä nyt vain synnyttämistä.

 Sieltä syntyi tyttövauva joka sai nimekseen Naomi. "Voi ei, kuinka kaikki mahdumme tänne, meidän on pakko muutettava uuteen taloon", sanoi Lauren ja katsoi kaksosiaan.

 

Tässä nopeahko kolmososa. Kiitos lukijoille ja kommenttia saa kirjoittaa, kaikki ovat hyviä palautetta mitä te kirjoitatte.