Neljäsosa on jo valmis tältä osalta, viimeinen osa tässä talossa:D Mutta lupaan että seuraava talo saisi olla viimeinen ! Mutta tässä alussa, minulla on huonoja kuvia, seuraavassa kuvassa kuvat ovat lähempää kun Chimmyy opetti minulle kuinka saisi otettua lähempää kuvia, kiitos hänelle ! :)

Joonas oli kiintynyt pieneen Juliukseen, hän halusi täst edes hoitaa pientä poikaa ja halusi että hän opettaa hänelle kaikki mitä pienelle vauvalle voi opettaa. Hän rakasti yli kaiken poikaansa, ja hän oli iloinen siitä että Lauren oli laittanut pojan nimeksi Julius.

Vaikkakin Joonas rakastin eniten Juliusta, oli hänen velvollisuus myös rakastaa ja huolehtia muista kauniista tyttösistä.

"Rakastan sinuakin todella paljon!" Joonas sanoo ja ottaa Auroran syliinsä. Halasi häntä ja lauloi tuutulaulun.

"Noniin eikö olisi aika mennä nukkumaan hetkeksi, isi menee tekämään töitä siksi aikaa", Joonas sanoi ja asetti Auroran kehtoonsa.

Lauren oli sitä mieltä että olisi parempi opetella soittamaan vähän pianoa, että luovuus nousisi vähän paremmaksi. Hänen soitto ei ollut kumminkaan mitenkään kamalaa kuultavaa. Hyvin kaunista ukkon nooaa :))

Joonas ryhtyi vaikeisiin työaskereihin, hänen mielestään työasiat olisi parasta hoidella tietokoneella, missä hänellä olisi rauhallista suunnitella seuraavaa kokousta varten hieman paremmin.

Laurenin soitto ei kumminkaan ollut mitään sulosointua vaan se herätti talon pienimmät. Hän hoiti tällä kertaa tyttöset, Naomin ja Auroran.

Aurora oli samaa mieltä kuin Naomi, ruoka ei olisi nyt pahitteeksi. "Tässä, juo sitte tuttipullo kokonaan tyhjäksi, eikö niin?" Lauren sanoo ojentaessaan tuttipullon.

Työt täytyi myös hetkeksi syrjäyttää, pieni poika Julius tarvitsi nyt huolen pitoa ja paljon. Vaippojen vaihto sujui isä Joonakselta mainiosti, ja silmän räpäyksessä sekin vaiva oli tehty.

Laurenin siinä jakaessaan ruokaa, tuli hänellekkin pienoinen nälkä ja päätti paistaa pari lättyä uuden talon kunniaksi.

Mutta lättyjen jälkeen hän soitti jollekkin.. kuka se olisi ? :o

Laurenilla oli suunnitelmissa että viettäisi hiljaisen illan Joonaksen kanssa syödessä ja istuess ajuttelemassa päivän tapahtumista.

"Lauren, olen sitä mieltä että meidän pitäisi muuttaa taas pois." Joonas alotiti keskustelun. "Miksi ihmeessä, tämähän on täydellinen!" Lauren sanoo ja nykäisee kunnon palan lohestaan. "Niinniin, tämä on täydellinen mutta ehkä liikakin iso meidän pienelle perheelle", Joonas sanoo ja tarttuu Laurenia kädestä ja jatkaa "ja olen sitä mieltä että olisi parempi hoitaa lapsiakin kun he olisivat samassa kerroksessa, vai mitä mieltä olet?" Joonas kysyy. "No tuossa asiassa olet ihan oikeassa, on kamalan turhauttavaa kuljettaa heitä ylös alas" Lauren sanoi ja otti palan lohestaan.

"Haluatko maistaa, tämä on jotain uutta?" Lauren sanoi ja korotti haarukkaansa Joonakseen päin. "Mielelläni, ja olen varma että olen löytänyt meille sopivan kodin." Joonas sanoi. "No, tämän kerran. Mutta sitten emme muuta enää, lapset eivät kestä" Lauren sanoi. "Kylläkyllä, mutta nyt muuttaisimme aivan eri paikkakunnalle. Anthoniaan. Se on sopivan viihtyisä. Vaikkakin liikennettä siellä on todella paljon enemmän siellä kun täällä" Joonas sanoi. "Minulle käy, haluan olla kannassi ikuisesti" Lauren sanoo ja antoi suukon Joonaksen kädelle.

"Malja uudelle löytyneelle kaupungille ja talolle" Lauren sanoo ja kohottaa maljan. "Ja meille" Joonas jatkoi.

Joonaksen levättyä hän aikoi katsoa televisiota, sieltä ei kyllä tullut sen kummoista ohjelmaa kuin ennenkään.

Yöllä täytyi huolehtia myös Auroran muistakin tarpeista, Lauren oli syödessään unohtanut Auroran kylvettämisen. Joten se olisi aika hoitaa nyt.

Aamulla Joonaksen lähdettyä töihin oli hänellä iso salkku mukana jossa olisi paperit mitkä hän kirjoitti eilen tietokoneella suunnitellessaan kokousta.

Lauren jäi yksin kolmen lapsen kanssa, kun kaikki nukkuivat oli hyvää aikaa ottaa aurinkoa päivän kauniissa paisteessa.

Mutta pihalle saapui kauniskin postinkantaja, Lauren tervehti häntä koska ajatteli suunnitella jo Juliukselle naista. Pianhan hänkin jo kasvaisi taaperoksi.

Aurinko sai riittää, oli aika kohentaa vähän kuntoa raskauksien ohella. Maha oli kasvanut niin isoksi että Lauren päätti että saisi lisämahaa edes vähän pois. Vaikkakin nainen oli todella laiha jo muutenkin.

Joonaksen tultua töistä oli molempien aika opetella pelaamaan shakkia lisää. Joonashan oli mestari tässä lajissa, mutta Lauren saisi nyt opetustan lisää. "Lauren" Joonas aloitti keskustelun. "Niin rakas" Lauren sanoi. "Me muutamme jo huomen aamulla sitten. "Aa, selvä. Löysitkö kivan talon?" Lauren kysyi. "Löysin löysin, oikein viihtyisä." Joonas sanoi ja siirsi shakkinappulaa.

Illalla oli Auroran aika kasvaa, tässä hän muuttuessaan yöasussa.

Ja tässä hän muodonmuutoksen jälkeen, eikö hän teidänkin mielestä näytä vähän taino hiukan mieheltä ? :s

Mutta ei Aurora ollut ainut joka saisi kasvaa, myös Julius ja Naomi oli kasvamassa taaperoiksi.

===

Tässä Naomi muodonmuutoksen jälkeen, luonnetta ja horoskooppia en muistanut ottaa ylös. Hänestä tuli kertakaikkiaan aika suloinen tyttönen :))

mmm,,, ja seinä -.-

Tässä Julius muodonmuutoksen jälkeen. En muistanut häneltäkään ottaa horoskooppia tai luonnetta ylös. Laitan sen seuraavaan osaan. :))

JA AWWW, JULIUS ON AIVAAAAAN IHANAN SÖPÖ <3 RAKASTAN HÄNTÄ , HÄN ON NIIIIIN SULOISEN NÄKÖINEN, VAI MITÄ ? ;))) <3

 

noo, mutta tässä oli sitten tämä osa, kommentteja ? :))